top of page

POOL PARTY '11 day 2 @ UG

 

Lauantai. Paikalle selvisin siinä klo 15.30 pintaan. Toin puuttuvia juttuja paikalle jotka helpotti rillaamista ja syöntiä. Pitkä päivä ja ilta edessä. Samaa toimintaa kuin perjantainakin, hyvää musiikkia, rillaamista ilman jutia. Juttu tuokioita, muutama uusi kasvo paikalle tänään.

 

Ulko stagella soi chill saundi. Jotain biisi bongauksiakin tehty setistä. Chicane – offshore, joku enigman biisi soitettiin myös.

 

Sisällä soitettu musiikki kuullosti hetken jopa hyvältä mutta sitten saundi muuttui semmoiseen modeen että se ajoi minut ulos hyvin nopeasti.

 

Paikalla oli näihin aikoihin todella pirteän näköistä porukkaa, NOT! Todella hiljaista porukkaa joka näytti siltä että olisi ollut vuosisadan kapula! Ehkä joillakin oli? Oli poikkeuksiakin joukossa, ainakin yksi henkilö oli jo tässä vaiheessa vahvasti hyvässä nousussa.

 

Sauna stagella kuultu ulos grillille asti kun saunassa pestiin likapyykkiä. Eli rankemman puolen hard tekno saundi maailmaa.

 

Ulkona samaan aikaan. Soittajat aloitti vähän kevyemmällä soitolla josta muutaman genren vaihdon kautta päädyttiin setin lopussa hardstyleen ja coreen.

 

Seuraava setti ulko stagella hardstylea. Sisällä soitetltiin itselle vähän oudompaa saundia. Piti ihan kysyä mitä tämä edustaa. Sain vastauksen että hard NRG on genre. Mun korvaan siinä on selviä elementtejä hardhousesta ja hitusen jotain psyke viboja. Joutui ihan hetkeksi istua kuulemaan tätä.

 

Menin altaalle käymään ja kastuin oikein huolella. Onneksi kamera pysyi kuivana. Kerkesin suojaamaan sitä. Erään kaverin videokameralle ei käynyt näin hyvin. Kamera sai reilun annoksen vettä ja saa nähdä oliko toi kameran viimeinen reissu?

 

Ekaa kertaa 3 vuoden historiassa kävi pieni tapaturma. Kaveri on ilmeisen tapaturma altis mitä hänen kaverit kertoivat historiaa taaksepäin. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin...

 

Monen odottama hetki itseni mukaan luettuna. Oli minun vuoro tarjota musiikkia kansalle. Joitakin biisejä voisin mainita mitä muistan soittaneeni. Biisilistaus blogin lopussa niiltä osin kun muistan soittaneeni.

 

Minua kehuttiin juuri ennen kuin olin lähdössä soittamaan että meinasin vallan olla hämillään moisesta. Erään paikalla olleen mielestä minä soitan parhaat oldskool setit mitä hän on kuullut. Kiitos tästä. Rakkaus musiikkiin pysyy!

 

Sain setistäni positiivista palautetta. Ehkä porukka kuulee tätä niin harvoin että nautiskelee saundista täysin rinnoin, moni sanoi että tulee lapsuus ajat mieleen. Se oli musiikkia jota arvostan kovasti. Toivottavasti nautitte musiikista yhtä paljon altaassa ja alueella yleensä olleet kuin minä nautin sen soittamisesta.

 

Diffas oli vuorossa klo 20 minun jälkeen. Kaveri ennakkoon sanoi soittavansa vanhaa trancea ja sitähän me saatiin. Todella kova setti. Me likes. Aloitus oli kyllä kova. Union Jack – Two full moons & A trout. Muutama bongattu biisi. Blue alphabet – Cybertrance, Dance 2 Trance – Take a free fall, Perpetuous dreamer – Sound of goodbye.

 

Nuotiosta tarttui mukava savun haju vaatteisiin. Grilli oli tänään huomattavasti kovemmassa käytössä ja tulet grillissä koko päivän. Ajoittain oli ruuhkaa ja jonoa rillaamiseen.

 

Klo 21 pintaan ulko stagella vaihtui soittaja. RAF ja Traba soittelivat pesukone teknoa. Setin ensimmäinen biisi oli joku ihan härö suomenkielinen biisi.

 

Klo 23 oli ulko stagella aika vaihtaa soittajia. Soittoon jotain käsittämätöntä italo soundia kivikaudelta. Terästettynä MC Jka spiikeillä. Koomisen hauska setti sanoisin. Sanoisin että Mclla on lahjoja toimintaan.

 

Klo 23 myös sauna stagella soitettiin sauna polkkaa. Sitä itseään siis.

 

Maaginen puoliyö. Ulko stagelle kolmikko soittamaan polkkaa.

 

Samaan aikaan sisällä kaksi kuvan kaunista naista soitteli semmoista musaa että käännyin kynnykseltä takaisin. Hard stylea soitossa.

 

Väsymys vei voiton lopulta taistelusta huolimatta vähän puolenyön jälkeen. Oli kyllä mahtavat bileet. Keli on suosinut aina tätä tapahtumaa vuosien ajan. Olemme saaneet nauttia auringosta ja lämmöstä. On pystynyt pihalla olemaan ja nauttimaan suomen kesästä.

 

Paikan koira kävi morjestamassa meitä aika ajoin, kerjäsi vähän makupaloja ja rapsutuksia. Kyllä dogia pidettiin hyvänä. Nautti varmaan olostaan. Talon kissakin kävi loppuillasta pyörähtämässä. Meistä tuli heti kaverit. Katti tuli puskemaan siihen ja kerjäämään rapsutuksia. Kattikaan ei jäänyt osattomaksi rapsuksista.

 

Viikonloppu oli niin täydellinen kuin vain sen osasi kuvitella. Paljon tuttuja, uusiakin tuttuja tuli tänä viikonloppuna. Kiitoksia vaan kaikille paikalla olleille. Olitte parasta seuraa. Mölkkyäkin kerkesimme heittelemään lauantaina. Oli erittäin kivaa!

 

Ensi vuonna jos/kun(?) järjestetään niin olen varmasti tulossa paikalle. Kyllä, wanha rave soi myös ensi vuonna minun toimestani. Sen lupaan. Yksi kolmesta tämän kesän kohokohdasta, se on selvä. Kiitos ja anteeksi omalta osaltani.

 

Meinasi unohtua kokonaan. Kuulin tunnustuksen eräältä paikalla olleelta. Hän oli aamulla herännyt eikä ollut muita hereillä niin hänellä oli hyvä mahdollisuus soittaa trancea! Kun porukkaa rupesi heräilemään niin sitten vaihdettiin genre tutumpaan suuntaan ettei maine mene.

 

Toinen mystinen juttu. Eräs paikalla olleista kavereista hukkasi silmälasinsa, toisena vuonna putkeen jo. Tämä on saavutus. Toivotaan että lasit ovat löytyneet ennen poistumista paikalta.

 

Lahti pilaa tunnelman

 

Rave forever – since 1994

 

Lisää kuvia tapahtumasta

 

Biisi listaus (Mitä muistin soittaneeni)

Li Kwan – Point zero

The age of love – Age of love (Watch out for stella club mix)

Paul van dyk – Pump this party (Thrust mix)

The prodigy – Out of space

Members of mayday – Forward ever

Westbam – Wizard of the sonic (Original)

Scooter – Endless summer (Maxi version)

Nuclear hyde – Running man

Marusha – It take's me away

U 96 – Club bizzarre (Mandala RMX)

Dune – Hardcore vibes (Good vibes mix)

Perplexer – Acid folk (Vokal)

Microwave prince – I need your love

Members of mayday – Enter the arena

RMB – Redemtion

Pakollinen jotain ihan muuta

S-danger – Kylä lähtee

 

  



2 views

Comments


bottom of page