top of page

Choon! 5th birthday @ Klubi

 

Choon! 5 vuotta! Pitkä matka on kuljettu alusta tähän hetkeen asti. Viikkoa ennen tapahtumaa varmistui että tänne pääsee lähtemään. Voin sanoa että kyllä kannatti!!! Meillä oli niin mukaavaaa...

 

Pienimuoioiset mini etkot pidettiin ennen lähtöä. Lähtökohta iltaan ei ollut paras mahdollinen, pitkä valvominen jonka perään lyhyet unet, mutta yllättävän hyvin sitä jaksoi. Menomatkalla juttujen taso oli todella korkealla, niin väsynyttä läppää että ei ollut tylsää markalla kohti turkua. Tarkoitus oli päästä paikalle heti klo 21 pintaan mutta kaikki ei onnistunut putkeen. Vähän ennen klo 22 sisään. Mutta ei siltikään liian myöhään. Nenna oli soittamassa teknoa jota edellisenä iltana sai myös kuulla aimo annoksen.

 

Edellisen kerran turussa bileiden merkeissä kuluvan vuoden toukokuussa, chooneissa viimeksi 05/2009. Että toi aika kuluu nopeasti. Oli jo selkeästi aika tulla piipahtamaan turussa bilemeiningeissä. Jälleen oli hieno reissu turkuun. En muista että olisin turussa koskaan ollut huonoissa bileissä...

 

Eräs meidän seurueesta läträsi liikkuvassa autossa pullon täyttöä niin hyvin että lopputulos oli katastrofaalinen, kasteli housunsa kuin olisi käynyt pieni "vahinko". Mutta onneksi luonto kuivaa sen minkä kasteleekin. Kaikkea kohellusta sitä sattuukin, jopa isolle miehelle. Mutta housut kuivana kaveri selvisi paikalle.

 

Perille päästiin hitusen ennen klo 22. Tarjoilut oli maittavia, iso kiitos choon! Maistui.

 

En muistanutkaan enää sitten viime käynnin että tuo äänentoisto on kyllä niin kohdallaan että ei voi kuin ihailla korvia hivelevää hyvälaatuista ääntä. Jokunen paikallinen tuttukin oli paikalle kerennyt. Tommi, oli kiva nähdä luovan tauon jälkeen. Ja illan toinen synttärisankari nenna myös kiva nähdä. Niin ja osaanottoni 3.6 vuoden johdosta...

 

Tuli klo 22.30 tietämille. Oli aika aloittaa 6h urakka. Alkusoitto oli niin melodisen hienoa trancea että. Illan teema oli soittaa choon classics biisejä vuosien varrelta. Se jos mikä sopii tähän kohtaan. Niitä klassikoita soi. Biisi bongauksia ripoittelen ajankohdan mukaan.

 

Olisin enemmissä määrin odottanut halloween panostusta. Jokunen baarihenkilökuntaan kuuluva oli panostanut halloween iltaan reilummin. Propsit täältä kohtaa siitä. Joku oli vienyt halloween taiteen äärirajoille, wuwuzela torvi oli tuotu paikalle ja sitä onneksi käytettiin hillitysti.

 

Kuultua, Fatboy Slim – Star69, niin tuttu biisi jonka nimeä ei saa vaan päähän. Saundiltaan vahvasti JS16 tuotantoa. Faithless – Tweak your nipple, Super8 & Tab – Irufushi. Klo 00.17 tuttu biisi mutta nimi ei tullut mieleen.

 

Vj tarjosi paikalla olijoille kyllä niin hienoa visuaalista nannaa että sitä kelpasi fiilistellä ihan pidempiäkin jaksoja. 00.30 Kaatui ekaa kertaa choon torni. Eikä jäänyt ainoaksi kerraksi.

 

Alusta asti oli kivasti väkeä paikalla. Puolenyön aikaan oli sen verran väkeä paikalla kevyesti että saatiin kunnon bilefiilis. Kuultua. Joku on lohkaissut seuraavan, Parhaat naiset ja musiikki tulee 90-luvulta. Niin ja tämä ei ole allekirjoittaneen suusta lähtenyt liikkeelle.

 

Tuttu biisi jonka nimeä ei saanut päähänsä. Tämä siisi klo 00.34. Vanha legenda biisi klo 00.38 The klf – Last train to transcentral versiointi. Sebastian Brandt – 450. 00.50 – Lange vs. Gareth Emery - Another you, another me. Klo 01.15 kova leka jonka nimeä ei saa päähän.

 

Yhden aikaan mestassa oli tungos jo tosiasia. Oven ulkopuolella oli kiitettävästi jonoa.

 

Mukavan sujuvasti siirryttiin genrestä toiseen. Koko JussiS setti mitä kuulin siitä, 5h, oli kyllä niin rautaista tavaraa että ei parempaa olisi osannut toivoa. Niin, jäi viimeinen tunti kuulematta lähes kokonaan että tiedä minkälaista klassikkoa sieltä loppuun pukkasi.

 

Underworld – cowgirl soi illassa. Andain – Beautiful things, Armin van buuren ft. Justine Suissa – Burned with desire. 02.28 Energy 52 – Cafe del mar. Itselle olisi kelvannut vanhempikin versio biisistä mutta suurin osa tanssivasta väestä ei olisi välttämättä reagoineet biisiin ollenkaan. Eli laitan ko levyn himassa soittoon ja fiilistelen täällä.

 

Tuli koko illan kyllä semmoista musaa että kelpasi varmaan tanssilattialla olla ja nauttia. Nautin kyllä täysin siemauksin illan musiikkitarjonnasta. Nämä lego palikan näköiset kapistukset olivat kyllä huippuja. Toinen synttärisankari nenna oli loppu illasta niin hänelle tutussa puuhassa, kuvaamassa.

 

02.43, Andy Moor & Ashley Wallbridge ft. Meighan Nealon – Faces. Conjure One ft. Sinead O' Connor – Tears from the moon. 02.56 ainoa soittajasta riippumaton yllätys koettu. Levy jumitti paikalleen. Ammattilaisena se hoidettiin pois nopeasti. 03.25 Push – Universal nation, viimeisiä kuultuja biisejä oli Armin van Buuren – Communication ja Age of love.

 

Paidaton poika nähty ihan loppuhetkillä. Kuin myös pyörätuolilla liikkunut asiakas, propsit tästä kohtaa että olit paikalla kuulemassa hyvää musaa.

 

Kaveri sai huomata että koko valkoinen teurastajan puku tekee vaikutuksen naisiin. 

 

JussiS kävi lavan reunalla ottamassa yleisönsä mukaan jo valmiiksi aika täydelliseen fiilikseen.

 

Ei pystynyt taipumaan "jatkoajalle" joka tuli kellon siirtämisen myötä. Matka yöpaikkaan oli sen verran pitkä ja rupesi seurue olemaan siinä kunnossa että päätimme poistua tunti ennen loppua. Ulkona koin kaapelitehdas efektin, ikkunat rämisi aika vahvasti.

 

Paluiumatka sujui aikalailla samoissa merkeissä kuin tulomatkakin. Läpän taso jos mahdollista oli vielä huonompaa kuin tullessa. Kiitän ja kumarran kovasti choon poppoolle tästä illasta. Tämä tykkäsi kovasti koko illan tarjonnasta. Varmasti joskus vielä tulen turkuun bileisiin.

 

Kiitoksia myös houstauksesta ja kaikesta asianosaisille muumitalossa. Tännekin joskus varmasti uudestaan. Onko se sitten hyvä vai huono juttu? houstaajan kannalta ajateltuna. Ehkä se kallistuu paremman puolelle, näin uskoisin.

 

Nyt olisi kolmen synttärin ja kahden bileen viikonloppu onnellisesti takana päin ja sitten kohti arjen raatamista hyvillä mielin. Kolmen viikon paussi loppui parhaalla mahdollisella tavalla. Tupla bile viikonlopulla. Taas jaksaa!!

 

Viikonlopulta taisi jäädä hitusen univelkaa... Arjen jumituksesta päätellen...

 

 




1 view

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page