top of page

SUPERCHARGED vs HARDER:FI @ Coyote club

 

Kyllä tätä bilettä on odotettu. Lineup oli omasta mielestä sopivan monipuolinen ja houkutteleva. Asiat hoidettiin niinkuin aina viimeisen päälle hyvin. Ei ollut pettymys tämä ilta. Iso käsi järjestäjille, homma pelaa.

 

Vähän ennen klo 23 eli poikkeuksellisen myöhään paikalle erinäisten säätöjen jälkeen. Kuskin osa on rankka, oli vaikeuksia päästä sisään selvänä. Mutta tämä ei ollut ensimmäinen kerta, tätä on tapahtunut muissakin paikoissa. Ei mikään ainutkertainen tapahtuma. Olin kaiketi niin väsyneen näköinen joka hämäsi. Mutta pääsin sisään.

 

Big mistake B2B Drumhead olivat soittimien takana, pelkäsin että tämä setti jää väliin koska meinasin että jätkät soittaa vaan tunnin alkuun. Mutta ilokseni sain huomata että veivaavat sen 1,5 tuntia. Kuulin siis viimeiset 30 min setistä, hyvää breiksi maailmassa liikkuvaa saundia tarjolla. Kuulin yhdeltä kaverilta että oli setin alkupuolikin ollut maistuvaa. Itse en ollut todistämassa sitä mutta uskon jos sanotaan.

 

Tässä vaiheessa kun tulin sisään huomasin ilokseni että porukkaa oli jo todella reilusti paikalla. Yleensä väki valuu mestoille siinä puolen yön aikaan vasta mutta täällä heti alusta hyvin väkeä loppuun asti. Mikä määrä tuttuja oli liikkeellä. Sitä juuttui juttelemaan useampaankin otteeseen. Tutut, teitä oli kiva nähdä ja jutella kanssanne. Teitä ei joka lahden bileessä näe.

 

Seuraavana oli vuorossa girl poweria. Miazu B2B Indira. Psykeä tarjottiin tässä kattauksessa. Hyvää semmoista, menevää ja rullaavaa... tästä genrestä ei biisi bongauksia tullut suoritettua.

 

Seuraavaksi, soitetaanko vähän hardhousea? No pojat soitti. Jayvee B2B xl8r. Tätä genreä kuulee todella harvakseltaan mutta onneksi vielä kuulee. Taattua laadukasta pauketta oli tämä setti. Niin nautittavaa saundia että melkein hiuksen hienosti kiilaa kärkeen illan seteistä. Tämä saundi vaan toimii omalla kohdalla.

 

Tanssilattiallakin oli tungosta joka alkoi jo jonkun tuntia aikasemmin. Alkuun oli tämä tyypillinen ilmiö että kukaan ei halua mennä ensimmäisenä tanssimaan. Sitten kun ensimmäinen tarpeeksi rohkea tai rohkaisua nauttinut menee lattalle niin äkkiä huomaa että lattialla on tungosta.

 

Paljon turisteja liikkeellä. Toivotaan että osa heistä kiinnostuisi tämän tapaisista tapahtumista että saataisiin lisää väkeä bileisiin lahteen ja muuallekin . Klubitus auttaa. Jotkut ehkä yhtä aktiivisiksi kuin allekirjoittanut. Että innostuu kiertelemään pitkin suomea bileissä. Tervetuloa joukkoon. Muuallakin suomessa osataan myös järjestää hyviä bileitä  Tiedän kokemuksesta.

 

Tuttuja oli kerääntynyt pidemmän matkan takaa todella reilusti. Niinkuin aika usein juuri näissä bileissä näkee pitkän matkan tuttuja reilusti, tämä ei tehnyt poikkeusta. En viitsi listaa ruveta tekemään kun unohtuisi varmasti jonkun nimi mainitsematta. Dementia kun hetkittän vaivaa. Tänään tuttuja paikalla tampere, helsingin seutu, kouvola, turun seutu, hämeenlinna, hyvinkää, riihimäki, jyväskylä akselita. Tietty vielä paikalliset tutut vielä.

 

Tanssilattia oli ilmeisen täynnä kun porukka tanssi vähän missä sattui olemaan tilaa. Eräs herra tarvii tilaa reilusti tanssimiselleen. Huikkasi ohimennen että vähän ahdasta ja samaan hengenvetoon että tilanteen mukaan mennään. Toinen kaveri tokaisi että ei ole tanssinut näin nopeaa tasabiittiä sitten vuoden 2006. Kaveri on enemmän tuon rumpubasson ystäviä. Saippukupla kone bongattu!

 

Yksi kaveri tanssi lattialla siihen malliin että olisi ollut ekaa kertaa bileissä. Tai ainakin tämmöinen huokui kaverin olemuksesta. Niin täpinöissään. Se on hyvä kun näkee tuommoista ilmeellä ja antaumuksella joraamista. Siitä pisteet kotiin. Tämmöistä voisi mielellään nähdä lisää ja useammin.

 

Jka, in hard trance we trust. Vai miten se oli? Eli kovempaa paukutusta tiedossa. Oli nopeaa saundia joka pysyi koko setin ajan oman sietokyvyn rajoissa. Vanhojen biisien uudelleen lämmityksiä tuli jokunen, Ei nyt tule mieleen biisin nimiä mutta tunnistin että olen joskus kuullut aikaisemminkin.

 

Kello oli jotain 01.30 pintaan kun Akitaattori saapui paikalle. Edellisestä kerrasta kun kaveri on bileessä asiakkaana ollut on mielestäni todella pitkä aika. Vuosia väittäisin. Oli kiva nähdä kaveria asiakkaan roolissa nauttimassa illasta ja musiikista. Sain kuulla myös hyviä uutisia, tälle vuodelle olisi paikka varmaan tiedossa ettei jää synttärikemut pitämättä. Tämä tieto oli kyllä hieno kuulla. Kuulin myös kaverin projektista järkätä bileet, odotan innolla tulevaa.

 

Kiinnitin huomiota muutamaan tuttuun jotka oli suurinpiirtein nojaillut pöytään ja sosialisoinut aikaisemman illan hetket mutta kun rupesi tarjonta muuttumaan rankempaan suuntaan eli taisi olla hardhouse setistä lähten niin liike alkoi ja jatkui pilkkuun asti. Seuraavana päivänä palautteesta päätellen on jalat vähän jumissa ja kipeät, hyvän bileen merkki heille kaiketi?

 

Syntse, Freeform, Alkusetti meni todella rauhallisissa merkeissä verraten siihen mitä odotin tulevan. Puolet setistä oli suhteellisen rauhallista, siinä 03 vaiheilla oli havaittavissa pientä saundin kiristystä, mikä oli vielä sietokyvyn rajoissa. Mutta joo, ihan loppuvaiheen biisit meni rankasti yli hilseen. Toisaalta se oli jotenkin aavistettavissa.

 

Muutama asiakas oli kyllä ikänsä ja ulkoisen olemuksen perusteella eksynyt tänne tapahtumaan. Ei ollut semmoista "normi" väkeä. Mutta jos olivat tosiaan musiikin perässä  niin pisteet tuplana heille.

 

Superchargerd & Harder.fi yhteistyö toimi saumattomiasti. Niinkuin osasi odottaakin. Illan monitoimi osaaja ja tekijä oli kyllä xl8r. Hoiti visuaaleja, soitti levyjä, pomppi pitkin paikkoja kuin duracell pupu. Kaverissa riitti virtaa aina lähes pilkkuun asti ennenkuin väsähti fyysisesti. Ei voi kyllin kiittää järjestäjiä bileestä ja houstauksesta. Ensiluokkaista toimintaa.

 

Täällä oli tarkoitus jakaa allekirjoittaneen toimesta Hardbour flyereitä mutta erinäisten sattumusten johdosta ne ei tulleetkaan mukaan. Lahdessa seuraavan kerran hardimpaa saundia tarjolla 20.02. kuluvaa vuotta klo 19 alkaen telakalla niemessä. Klubituksesta ja facebookista löytyy lisäinfoa. Check...

 























1 view

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page