top of page

ASTRAL PROJECTION special gig @ Senssi

 

Ei keskiviikko aamuna herätessään tiennyt mistä perjantai-iltana itsensä löytää. Että oikein Astral Projection keikalta lahden senssistä. [reiv:] järjesti kevyen pikkujoulu yllätyksen! Olemme ilmeisesti olleet kilttejä tonttuja koko vuoden täällä lahdessa?

 

En itse lukeudu fanaattisimpiin psyke faneihin. Ilokseni sain illan mittaan huomata että  soitettu psyke laatu pysyi oman musiikillisen maun rajoissa. Mikä ei ole yhtään huono asia. Oli tietty sokerina pohjalla Proteuksen psyke setti. Semmoista ei ihan joka viikko pääse todistamaan.

 

Koin mukavan yllätyksen ovella järjestyksenvalvojien puolelta. Kiitän. Ensimmäisenä oli soittamassa dj chico kun alas saavuin. Kiinnitin heti huomioni siihen että tämä soitanta mitä kuulin ei ollut sitä kaverin "normaali soittoa". Mukavalta kuulostavaa house/tekno saundia. Uutta saundia oli kun setin jälkeen kaverin kanssa juttelin. Muutama trance veto mahttui setin loppupuolelle. Vaikka ei välttämättä olisi uskonut. Sen verran hyvältä kuulosti. Jaettu illan paras setti titteli.

 

Huomaa että kaveri on soitellut levyjä muutaman vuoden. Muutama biisi bongaus setistä. Jaydee – Plastic dreams, The age of love – Age of love. Felix – Don't you want me.

 

Edellisiin [reiv:] yllätys bileisiin verrattuna tämän bileen ulkomusiikilliset tapahtumat oli aika laimeat. Yhtään artistia ei viety keikan jälkeen jalkavaivojen takia sairaalaan. Kyseinen artisti oli tänään varustautunut paremmilla kengillä että historia ei pääse toistamaan itseään. Kop kop...

 

Tänään oli paljon semmoisia tuttuja liikkeellä ketä ei näe kovin aktiivisesti bileissä liikkuvan enää. Hienoa että olitte saaneet itsenne liikkeelle. Eliot Ness joutui perumaan keikkansa. Tilalle saimme Tim Dusterin soittamaan psykeä.

 

Tätä ennen DJ Reaxon soitti uransa ensimmäisen psyke keikan. Itsekin putsasin korvat ja hieroin silmiäni kun katselin että tutun näköinen kaveri soittelemassa mutta tuo saundi ei ollut kaverin normaalia saundia. Olisikohan se niin että vaihtelu virkistää? Hyvää saundia tämäkin setti.

 

Taisi olla vähän puolenyön jälkeen kun päästettiin dekkien taakse Tim Duster. Jatkoimme illan teemaa mukaillen psykellä. Tämäkin setti miellytti korvaa. Starwash – Disco fans oli saanut uuden kuosin.

 

Taas tämä maaginen puoliyö ja porukka saapui mestoille. Törmäsin paikalla duuni kaveriin ketä en ole näissä bileissä nähnyt aikaisemmin. Sanoisin että harvinaista. Dirty oli myös löytänyt tiensä paikalle. Voin sanoa että sen jälkeen ei ollut tylsää vaikka kaveri ei parastaan pistänyt peliin. Esimerkiksi paita pysyi koko ajan päällä! Se on harvinaista.

 

Pari tuttua oli helsingissä päättänyt vähän ennen puolta yötä selvinpäin lähteä lahteen ja tänne bileeseen ryyppäämään. Piti siis kirjoittaa rentoutumaan. He hämmästelivät paikan hintatasoa verrattuna helsingin hintoihin. Lupasivat tulla uudestaan ja juoda itsensa mukaviksi.

 

Klo 01.30 pintaan oli vuorossa Astral Projection. Takuu laatu settiä heiltä. Yksi biisi setissä kuulosti tutulta mutta muuten aika pitkälle meni biisin nimet ohisektoriin. Setin aikana oli puhetta biisistä jonka kaveri tunnisti olevan vuodelta 94, todettiin että jokunen paikalla olija on saattanut syntyä samana vuonna. Ainakin ollut vaipoissa vielä silloin. Sain heiltä nimmarit.

 

Siinä klo 02.30 pintaan vuoroon proteus. Tämä kaveri soittaa todella harvakseltaan psyke settejä. Tänään oli semmoisen vuoro. Tämä setti saa myös tittelin jaettu paras setti illassa. Soitanta oli mun korvaan sen verran rankempaa ja vanhan kuuloista joista tulee plussaa.

 

Porukka oli tänään hyvillä fiiliksillä liikkeellä. Harvinaiset psyke bileet sinänsä omalla kohdalla että saundi pysyi koko ajan oman musiikki maun rajoissa. Joka on tässä genressä harvinaista. Tänä iltana se vaan toimi. Haluaa lisää lahteen tämmöisiä positiivisia ylläreitä. Porukkaa oli hyvin miettien lyhyttä varoitus aikaa.


    

  



0 views

Comments


bottom of page