top of page

[reiv:] minikiertue @ Senssi

 

Mukavan bile viikonlopun toinen ja viimeinen etappi tänään. Vuorossa [reiv:] klubin vierailu lahteen pitkän tauon jälkeen. Oli hienot bileet. Oli vahva muistikuva siitä että [reiv:] klubi olisi käynyt lahdessa aikaisemminkin. Pieni selailu omiin kuva-arkistoihin paljasti totuuden. Tämä on tapahtunut armon vuonna 2005. Jo ovensa sulkeneessa nightlife ravintolassa. Se nostalgiasta.

 

Paikalle siinä 22.45 tienoilla. Kiinnitin loungen puolella soittopaikan sijaintiin. Oli vähän oudossa paikassa kun miettii mitä aikaisemmin on nähnyt. Toimiva ratkaisu tämäkin ei siinä mitään. Kunhan saadaan ääntä kuuluviin, se on tärkeintä. Täällä oli ilmeisesti aloiteltu soittelut jo ennen "virallista" aloitusta. Hyvä niin että saadaan asiakkaille musiikkia heti aloituksesta. Kylän omat "pojat" aloitti soiton täällä.

 

Drumhead & Big mistake. Soittivat breiksin maailmoissa pyörivää saundia. Sen mitä kerkesin kuulemaan sitä niin tiukkaa oli saundi. Setin jälkeen kuulin tästä ylistäviä kommentteja paljon. Setissä kuultu suomi klassikon uusio versiointi. En kommentoi sen tarkemmin. Aiheutti hieman hämmennystä.

 

Vähän klo 23 jälkeen muffler dekkien taakse. Aloitus nero – guilt. Pari muuta bongausta. Nero – promises, skrillrex – Scary monsters and nice sprites. Vahvaa dnb saundia oli tarjolla mitä oli kuuloetäisyydellä.

 

Puolenyön aikaan porukkaa paikalla rupesi olemaan hyvin. Eikä yhtään huonoon aikaan koska illan paras setti oli alkamaisillaan.

 

Eliot ness b2b Proteus oli vuorossa siinä karkeasti puolenyön maissa. Tämä setti piti sisällään semmoista nannaa että kelpasi naatiskella täysillä. Pitkä listaus biisi bongauksia tulossa. Fatboy slim – star 69. Eurythmics – Sweet dreams. KLF – What time is love. Joku semmoinen acid biisi että huh huh... Nimestä ei tietoa mutta toimi.

 

Lisää bongauksia. Michael Jackson – Billy Jean. Röyksopp – What else is there? Zombie Nation – Kerncraft 400. Push – Strange word. Age of love – Age of love, tämän biisin tunnistin samantien kun alkoi soimaan alla. Delerium – Silence. Chicane – Saltwater. Guru Josh – Infinity. MARRS – Pump up the volume.

 

Vielä muutama biisi bongaus. Snap – The power. Veracocha – Carte blanche. Tämän jälkeen proteuksen loppu rutistus perään.

 

Tämän b2b setin loppuvaiheilla tuntui että paikkaan tuli äkkiä eloa. Siellä tanssittiin useampaan otteeseen penkeillä ja muutekin fiilis nousi ihan äkkiä.

 

Viimeinen rutistus kehiin. Veikkaan että tässä lopussa soitettiin Proteuksen omia all time classics biisejä. Sen verran oli mehukas tuo loppu. DJ Tim & Misjah – Access. Prodigy – No good. Montini experience – Astrosyn (My house is your house). T2 theme. Viimeinen tästä setistä kuultu biisi ennen poistumista oli Jones & Stephenson – The first rebirth. Illan viimeinen biisi jäi kuulematta, ei voi tietää mikä helmi siellä on soitettu.

 

Tässä setissä soitettu varmasti reilummalla kädellä vinyyliä. Villi veikkaus. Harvinaista oli myös tässä setissä se että proteus huuteli dekkien takaa jota ei ihan joka toisellakaan keikalla edes kuulla. Proteus oli faijan kanssa liikenteessä. Tuttu voitti ilmaisen sisäänpääsyn tapahtumaan kilpailusta ja sai kuulla kuittia tutuilta siitä.

 

Alku illasta ei ollut paljoa tanssijoita lattialla. Onko se ettei nykynuoret tykkää tanssimisesta niin paljoa kuin ennen? Vai onko se että ei ole otettu vielä alkuillasta tarpeeksi rohkaisua että siirtyy tanssimaan? Vai sitten normaalista poikkeavaa saundia jota ettei tule mentyä lattialle? Mene ja tiedä...

 

Olisin ehkä odottanut enemmän vanhan liiton porukkaa paikalle mutta toisaalta jos ei tieto ole tavoittanut. Tai ovat tulleet vanhaksi ja eivät viitsi joka rientoon rynnätä. Oli paikalla niin 90-lukua paikalla. Joku oli roudannut pillin paikalle. Nimettiin kyseinen kapistus rave pilliksi. Se jakoi aika tiukasti mielipiteen, puolesta tai vastaan.

 

Oli kiva nähdä Inso pitkästä aikaa. Et varmaan ihan lähiaikoina ole lahden bileissä käynyt? Saa käydä kotikulmilla useamminkin... Liimauduin aika tarkkaan puolenyön aikaan isommalle puolelle ja pysyin siellä. Musiikki piti minut sillä puolella.

 

Sain tietää että tänä iltana yksi artisti tuli paikalle 39c kuumeessa. Toinen artisti teloi itseään sen verran että tuli sairaalareissu. Kolmas artisti tuli suoraan hammasleikkauksesta. Kiitos heille että tulitte "puolikuntoisina" paikalle mutta se ei näkynyt eikä kuulunut soitossa ollenkaan. Propsit teille täältä. Lahdessa sattuu ja tapahtuu.

 

Tälläkin kertaa saatiin hyvin porukkaa mestoille lyhyellä varoitusajalla. Odotan seuraavaa lava setupia ja soittajia. Että kerkeää miettimään kaikki yksityiskohdat kuntoon ajan kanssa. Kiitos [reiv:] allekirjoittanut nautti olostaan täysillä koko illasta. Pitkää ikää...


   

  



1 view

Commentaires


bottom of page