Ikimuistoisen viikonlopun toinen päivä! Voi teitä joilla olisi ollut mahdollisuus tulla mestoille ettekä tulleet ette tiedä mitä menetitte. Jotenkin kun miettii niin lauantaina oli nimekkäämpi lineup kehissä. Kelpasi olla.
Paikalle klo 16 pienen voimien keräämisen jälkeen. Ensimmäinen musiikillinen havainto oli
Open air arenalta kuuluva kepeä house poljento by Jangler.
Onneksi oli suhteellisen esteetön pääsy pyörätuolilla tulemiseen paikalle. Pääsi näinkin nauttimaan musiikista.
Psyke arena jatkoi saundinsa puolesta siihen mihin eilen jäi. Ainakin korva oli sitä mieltä. Siinä klo 17 nurkilla rupesi porukkaa valumaan sisään hissukseen.
Open air arena, Timo Juuti vuoroon. Housella jatkettiin. Crystal Waters – Gypsy woman. Tuttu trance klassikko jota ei saa mieleen. Soittaja oli todella liekeissä koko settinsä ajan. Harmittaa vaan ettei tälle setille ollut kovin montaa todistajaa tanssin merkeissä tai muutenkaan. Hyvää house saundia tämä.
Ulkoilma staget tarjoili musiikkia aikaisemmin ennenkuin sisällä main hallissa alkoi soitto.
Open air arena klo 18. Nyt kahden kuullun housesetin jälkeen siirryttiin trancen puolelle. Soppa & Redjack vuoroon siis.
Rupesin miettimään carbonin testaillessa laitteiden toimivuutta että onko heillä paita pois ilta? SPR kunnioitti hetkellisesti läsnäolollaan paikkaa. Hetken pyörivät alueella ja poistuivat kun totesivat että täällä juhlitaan hillitysti.
Porukka vietti aikaansa nurmikolla portin läheisyydessä. Niin, onhan tämä tietty yksi tapa nauttia musiikista. Mutta ei pääse siihen fiilikseen käsiksi mikä siellä aitojen sisäpuolella on. Niin portin ulkopuolella saat nauttia omia virvokkeita jota alueella taas ei saa.
Porukkaa oli kasaantunut rantahiekalle nauttimaan kelistä ja musiikista. Vaihtoehtoinen tapa tämäkin.
Kunnianhimoa tästä projektista ei ole puuttunut. Toteutus tämänkin päivän osalta täydellistä. Todella toivon jatkoa tälle tapahtumalle.
Heaven bar, klo 18. Ventoline. Teknoa kehiin. Prodigy – breathe non originaalina versiona kuultu. Tämäkin päivä/ilta oli sitä samaa kuin perjantaina. Ei kerennyt kovin kauaa kuunnella kerralla musiikkia kun piti jo siirtyä toisaalle kuulemaan mitä siellä soitellaan. Niin ja tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa jutteluakin tuli harrastettua runsaasti.
Main hall klo 19. Isomman hardipuolen aloitus. Eikä vähempää kuin DJ Rx. Alussa oli jotain ovelan kuulloista saundia joka muuttui sitten tutummaksi aika pian ns normipolkaksi mitä on tottunut kuulemaan.
Villi veikkaus niin main hallin tarjonta pysyy varsin nopea tempoisena koko illan mitä nimiä katseli. Viimeinen setti on iso arvoitus. Väkeä oli heti paikalla aloituksesta paikalla. Illan aikana tiputteli pikkuisen vettä useampaan otteeseen niinkuin paikallinen kaupan duunari kertoi.
Heaven bar, klo 19, 5th saint, olisiko tämä setti alkanut daft punk – revolution 909 biisillä? Vahva mielikuva on että näin tapahtui. Robin S – Show me love, muutenkin laadukasta saundia soitteli sen mitä kerkesin kuulemaan.
Heaven bar, klo 20.30. Big mistake & Drumhead. Sitä taattua laadukasta breiks soundia mitä herrat osaavat soittaa.
Open air arena, klo 20.30. Zwek & D.N.A. Huh huh minkä setin kaverit heitti! Niin totaalisen täydellistä trance saundia parhaimmillaan kuin voi ikinä vain kuvitella. Jätkillä oli kyllä soittofiilis kohdallaan. Sitten vielä mikä setti! Aika hiljaiseksi jättää vanhan ja paatuneenkin reivaajan. Tämän setin aikana oli todella runsaasti porukkaa tanssimassa.
Vaihdettiin siinä muutama sana setin aikana kun tulivat levyä hakemaan. Ennen settiä oli kanssa pieni juttu tuokio. Kaverit ovat niin pro tyyppejä dekkien takana ja kuitenkin niin jalat maassa.
Muutama biisibongaus. Binary finary – 1998. Way out west – Killa (orkidea remix) Sasha vs. Underworld / Vangelis – Xpanding girl (Dj Orkidea remix).
Katetulla terassi alueella kelpasi tanssia ja istua iltaa kuunnellen musiikkia.
Main hall. Klo 20.30. Neon vuoroon. Tämä setti meni taas sarjaan liian rankkaa mulle. Muutamasta nähdystä kuvasta ja kommenteista porukalta niin väittivät että herra olisi ollut vallan liekeissä dekkien takana. Tämä kaveri kun on liekeissä se on hienoa nähtävää.
Hikihuone. Klo 21. Sasha F dekkien taakse. Taas tuttu kuvio. Äkkiä kuvat ja pois...
Psyke arena jäi pienen sateen jälkeen ihan täysin pimentoon.
Open air arena. Klo 22. Vuoroon darude. En ole hetkeen kaverin soolo keikkaa ollut todistamassa. Pirun kova setti oli tämäkin. Loppuvaiheissa settiä hyppäsi lavalta alas ja hetken pyöri tanssijoiden seassa ja palasti dekkien taakse. Keikan jälkeen Ville jalkautui kansan pariin ja jakoi nimmareita ja jutteli porukan kanssa kiirehtimättä mihinkään. Otti faninsa huomioon. Fani kuvia otettiin myös iso määrä.
Biisibongauksia. JS16 – Stompin system. Prodigy – Smack my bitch up & Darude – In the darkness päällekkäin soitettuna. Toimivaa. Darude – Feel the beat. The age of love – The age of love. Nirvana Smells like teen spirit versiointi. Darude – Sandstorm. Paul van Dyk – For an angel.
Poliiseiksi pukeutunutta nais porukkaa pamppuineen oli liikkeellä. Yksi oli vangin vaatteissa. Aika varmasti polttariporukkaa. Klo 22.20 kävi aurinko tervehtimässä bilettäjiä.
Main hall. Klo 22.30. Proteus saunaan lyömään höökiä kiukaaseen. Mennään yli hilseen tässä setissä. Ekaa kertaa viikonlopun aikana täällä on kunnon sauna.
Kyllä molempina iltoina oli sen verran väkeä että saatiin bilefiilistä aikaan. Toki enemmänkin olisi hienosti mahtunut. Jotenkin jäi semmoinen näppituntuma että lauantaina lopulta olisi ollut väkeä enemmän. Musiikkitarjontaa oli joka lähtöön. Jokaiselle varmasti jotain. Poin pyörittäjiä nähty molempina iltoina. Se on siistin näköistä toimintaa. Kun sen jättää tehtäväksi heille ketkä sen osaavat hyvin.
Main hall. Klo 00. Carbon based. Edessä 1,5h hikistä urakointia soiton merkeissä. Oli pahoja teknisiä ongelmia mutta ne saatiin selätettyä ihan kalkkiviivoilla. Hyvä näin. Saimme nauttia täyden ajan carbon saundia. Voin kuvitella miten poikki kaverit on setin jälkeen. Naamat oli jo heti alkuun kalpeita. Jätkille oli järjestetty jallu pullo ylläri. Tämän porukan saundi on vaan kerta kerran jälkeen hyvän kuuloista.
Heaven bar. Klo 00. Baikonur & Redic. Alkuvaiheilla fatboy slim – star69. Loppu menikin sitten aika pitkälle ohi.
Hikihuone. Klo 01 tienoilla noin tuli futiksen MM-kisojen virallisesta laulusta tehty hardcore versio. Samaan aikaan hämmentävä ja huvittava...
Carbonit rokkasi kyllä kovasti. Kuuluisa lauseen alku, olemme keskilahden... Loppu meni vähän ohi. Mutta varmasti jotain yllättävää oli. Yleisön huudatus useampaan otteeseen. Tanssilattia oli mukana.
Carbonin setin jälkeen oli pieni roudaustauko ennen illan viimeistä settiä. Mind in a box. Pikkuisen poikkeavaa saundia tuon kaiken hardin jälkeen. Veikkaan että on ollut hikihuoneessa tungos carbonin setin jälkeen. Aika rauhallista jäähdyttelyä oli tämä viimenen setti main hallissa.
Heaven bar. Illan viimeinen. Trancepunk puikkoihin. Tätä settiä ei kerinnyt kuulemaan loppuun asti kun piti poistua ennen aikojaan huonosti nukutun yön jälkeen. Tuli väsymys.
Tässä illassa parasta settiä tarjosi Zwek & D.N.A, Darude ja Carbon based. Ajatus illan musiikkitarjonnasta muhi muutaman päivän niin tulos muotoutui tämmöiseksi.
Tässä vielä jonkinlainen loppuyhteen veto viikonlopusta. Meillä oli hyvä porukka kasassa tälle reissulle. Rattoisa automatka ouluun. Bilepaikka oli todella hieno ja toimiva. Pääosin koko viikonlopun ajan hyvää musaa. Muutamat hardimmat setit meni överiksi.
Todella hyvät fiilikset jäi tästä viikonlopusta. Niin ja varmasti paikalla jos ensi vuonna järjestetään. Aika täydellinen aloitus ekaksi isoksi bileeksi. Aika nopealla aikataululla jouduttu rakentamaan. Todella isot propsit tästä kaikesta. Ehkä ensi vuonna paremmin väkeä paikalla.
Suosittelen lämpimästi. Jos viihdyt konemetsässä niin viihdyt täälläkin. Sillä erotuksella että tämä on kaukana pohjoisessa ja kaupunki on ympärillä heti. Niinkuin on mainittu, pohjoisen konemetsä. Nähdään ensi vuonna samoissa merkeissä.



