top of page

RAJA KLUBI @ Nightlife Heinola

 

Hyvinkin pitkän tauon jälkeen tulee mahdollisuus käydä tutustumassa heinolan yöelämään bileen muodossa. Edellinen kerta on niinkin kaukaa kuin 2005. Tämä oli positiivinen ilta. Kyllä täälläkin osataan. Näinkin lyhyellä varoitusajalla bileet pystyyn.

 

Ilta alkoi hyvin. Lähdön hetkillä huomasin että elacinit eivät olleet mukana. Ei enää viitsisi bileisiin lähteä ilman elacineja. Ne löytyi pienen haeskelun jälkeen. Hyvä niin.

 

Paikka oli "montussa". Laskeuduttiin portaat alas. Oltiin sen verran aikaisessa niin jouduttiin odottamaan ovien aukaisua. Oli muuten pitkiä minuutteja. Ei varmaan kovin runsasta tarjontaa ole ollut heinolassa sitten vuoden 2005. Silloin oltiin kasinolla.

 

Diffas aloitti soittelun. Heti alkuun soi tutun kuuloinen biisi mutta nimeä ei saanut mieleen. Aika hämärää soundia oli tämä. Housen jossain genreissä mentiin setin ajan. Tämä soundi puri tähän kohtaan varsin tehokkaasti. Paul johnson – Get get down soi setissä. Ensimmäinen tanssija uskaltautui setin loppuvaiheilla lattialle. Setin soundi tiukkeni loppua kohti selvästi. Pieni scratch loppuun.

 

Narikassa palvelu oli erittäin ystävällistä ja rentoa. Paikassa olin ekaa kertaa ja yllätyin siitä kuinka reilun kokoinen paikka oli. Ei paljoa lahden tiloja pienempi. Tälläkin kertaa tunsi itsensä turistiksi vahvasti. Ei ollut tuttuja oman porukan ulkopuolelta. Yksi paikallinen sentään kävi juttusilla. Alkuun ei ollut hirveästi porukkaa paikalla niin kuin joka paikassa. Loppuvaiheessa oli ihan hyvin jo väkeä paikalla.

 

ZoneX vuoroon. Trancea oli odotettavissa. Sitä saatiin. Sitä melodista hienoa trance soundia mitä tältä herralta on lupa odottaa. Eikä tämä ollut pettymys. Tiukkoja hyvin valittuja raitoja, tämä tykkäsi kovasti tästäkin setistä. Ei tunnistettuja biisejä.

 

Siinä 01-02 välissä tuli väkeä sisään. Olisiko muista paikoistä ja himasta väki valunut mestoille. Ihan selvästi kyseisenä aikana tuli tasaisena virtana väkeä sisään. Tanssilattialle porukka löysi tiensä myös.

 

Vähän kahden jälkeen psyke alkoi soimaan. Ihan kivan kuuloista psykeä oli tämä. On semmoistakin olemassa jota ei kauaa jaksa kuunnella. Jotenkin olin aistivinani että heinolan porukka olisi eniten tykännyt psykestä.

 

Taisi olla aika monta pettynyttä biisin toivojaa jotka joutuivat poistumaan paikalta ilman lupausta omasta mielibiisistään. Pari tapausta todistin kuuloetäisyydeltä. Yksi toivoja osui illan teemaan hyvin mutta kysyi väärältä herralta. Luultavasti viimeinen soittaja toteutti hänen toiveensa. Eivät kaikki välttämättä tienneet että on teema ilta ja nyt ei ollut jukebox dj soittamassa.

 

Monelle varmaan yllätys että täällä suunnalla tapahtui jotain. Että musiikkitarjonta oli erilaista kuin normi-iltoina. Tämä bile oli tullut todella lyhyellä varoitusajalla toteutukseen. Mainonta on jäänyt varmaan aika vähäiseksi. Toivottavasti tässä paikassa jatkuisi bile aktiviteetti. Paikka oli hyvä tarkoitukseensa ja reilummalla mainonnalla saisi varmaan porukan liikkeelle kauempaakin.

 

Toinen ääripää, ihmiset jotka eivät halua lähteä kotikulmiltaan pois niin olisi heillekin kiva järjestää tapahtumia kohtuullisin väliajoin että voisivat tutustua ja syventää kokemuksiaan konemusiikin saralta. Bileissä on aina tunnelmaa.

 

Niin että lahden porukka huomio, vain 30 min ajomatkan päässä hienoa bile aktiviteettia. Ei ole paha rasti lähteä vähän tutkimusretkelle, miksi ei helsingistäkin? Motaria vähän lahden ohi ja olet perillä. Itse viihdyin paikassa hyvin ja bileilmoituksen nähdessäni tulen varmasti uudestaan. Mitä luxusta vielä että bilepaikan oven edessä on parkkipaikkoja vapaana. 

 


























1 view

Comments


bottom of page