top of page

ORKIDEA - 20 Tour @ Amarillo Night

 

Reilusti yli vuoden tauon jälkeen kouvolassa bile meinigeissä. Varmaan pitkän odotuksen jälkeen saatiin kouvolaan todella kova lineup. Paikalliset Toukka & Tomppa vahvistettuna Orkidealla ja Proteuksella tänä iltana. Hienot bileet ja tunnelma katossa. Mitä sitä enempää illalta voisi toivoa?

 

Oltiin ajoissa liikenteessä kun oli pieniä haastatteluja suoritettavana ennen bileitä. Niitä löydätte tulevaisuudessa isolehden printti versiosta. Ei hätää, sen pystyy myös lukemaan netistä näköislehtenä.

 

Tänään selvisin itse paikalle velvoitteiden jälkeen aika myöhään oman mittapuun mukaani. Kello oli 00.30. Paikalliset Djt Toukka & Tomppa soittelivat lämmitys setin ennen illan vieraita. Kun tulin paikalle niin mesta oli ihan nuijalla täyteen lyöty. Ihan niinkuin osasin odottaa.

 

Paljastuin ennen bilepaikalle saapumistani että olen paikkakunnalla. Minut tunnistettiin paikallisesta ravintolasta kun päätoimittajan kanssa istuttiin odottamassa haastattelujen alkua. Pakkasta oli ulkona jo tässä vaiheessa ihan tarpeeksi ehkä voisi sanoa että liikaa. Kotiin tullessa katsoin mittaria totesin että pakkasta on -28c.

 

Sai huomata heti että täälläpäin taitaa olla tapana töniä ja ryntäillä ihan tavan vuoksi. En ole muualla havainnut koskaan tämmöistä ilmiötä tässä suuruusluokassa. Eipä toi omaa fiilistä latistanut mutta huomasi eron selkeästi.

 

Ihan pienen hetken mitä kerkesin T & T soittoa kuulemaan niin siellä tarjottiin dubstep saundia. Kuulin myös uusio version Faithless – Insomnia. Myös Moby – Go klassikko oli saanut uuden kuosin. Nuorempi porukka varmaan tykkää mutta itse varauksella.

 

Lava oli rakennettu mahtavan siistiksi. Panostettu reilummin.

 

Oli aika illan toisen vieraan soittaa. Klo 01.00 vuoroon Orkidea. Tuttu intro, kylmät väreet kulkee selässä jälleen. Kaverilla soitto fiilis kohdallaan, sen tietää siitä kun irtoaa hymyä ja kuuluu vihellys. Palaan jällleen kerran tähän tunteeseen millä orkidea soittaa tänäänkin kirtueen tiimoilta. Saa soittaa omaa tuotantoaan vapaasti ja nauttia täysillä näistä hienoista kappaleista joita soittimeen laitetaan. Fiilis oli kohdallaan vaikka oli ollut hieman kipeä.

 

Joitakin biisi bongauksia. Pacifique. Hale bopp. Killa. Pakolliset biisit tällä kiertueella, beutiful ja unity. Muutama biisi jäi tähän tuttuun jumitukseen että tunsi biisin mutta nimi jäi kaivamatta muistilokeroista. Flight 643. Underworld – Cowgirl (everything, everything).

 

Tämä oli 3. kerta kun pääsin tällä kiertueella paikan päälle. Jokaisella kerralla ollut paikka täynnä ihmisiä, orkidean aloittaessa viimeistään silloin tanssilattia täyttyy kansasta ja porukka pysyy lattialla uskollisesti koko setin ajan. Niin ja fiilis mikä huokuu soittajasta itsestään, eleistä ym. Unohtamatta miten tanssilattia on mukana koko ajan. Huuto lattialta ajoittain ja käsiä näkyi myös ilmassa olevan. Voisi näistä päätellä että soitto uppoaa kansaan.

 

Omalla kolmella kerralta muistan joka paikassa saman oudot ilmiöt. Kylmät väreet kulkee selässä, luulen vahvasti että hymyä on irronnut pidempiäkin pätkiä kerrallaan. Polvet notkunut musiikin mukana. Mutta virallisesti tätä ei ole koskaan käynyt. Koska kaikki tietävät että en koskaan hymyile ja vielä vähemmän heitän mitään mooveja tapahtumissa. Näihin vedoten tätä ei ole koskaan käynyt. Nyt äkkiä hoitoon...

 

Aivan törkeen timanttisia settejä olleet nämä kiertueen soitot. Kolme olen itse todistanut paikan päällä ja en usko että laatu on siitä huonontunut muualla. Suuri respect täältä että jaksat vielä heilua tuolla tahdilla... Rakkaudesta musiikkiin luulen että on motivaation lähde.

 

Tämä tapahtuma on varmasti kerännyt lähikaupunkien kotka, hamina, lappeenrannan porukkaa paikalle. Muutenkin kauempaa oli väkeä tullut paikalle. Lahti, tampere, helsingin seutu. Unohtamatta paikallisia.

 

Klo 02.15 Bongattu ensimmäinen paidaton poika. Vain vartti ennen kuin proteus aloitti settinsä. Silloin viimeistään tulee hiki pintaan tanssilattialla.

 

Klo 02.30 Proteus vuoroon. Ennakkoon mitä juttelin proteuksen kanssa niin ymmärsin että olisi tulossa vähän erilainen setti kuin yleensä. Joo-o... Alkuun menttin vähän oudoissa merkeiissä tietäen kuka on dekkien takana. Prodigy – Voodoo people psyke versiona. Tänään kyseinen biisi tunnistettiin noin 2 sekunnin pätkästä mitä proteus previkkana soitti. Alkupään soitto oli vähän löysempää kunnes loppu olikin sitten sitä suhteellisen normaalia paahtoa mitä proteus soittaa.

 

Luulin viimeisen biisin koittaneen. Prodigy – No good (start the dance) originaali versio. TOIMII!!!! Vielä kuultiin coldplayn biisistä bootleg versio. Rob zombie – Super beast. Ihan viimeisenä Jean Pierre Kusela – Naurava kulkuri. Tämän biisin kohdalla totaalinen repeäminen!!!

 

Hieno reissu taas kerran kouvolaan. Viimeksi täälläpäin ollut fiiliksen pikkujoulussa 2010. Eli viime vuonna en saanut piparia. On niin harmi. Erään paikallisen laskujen mukaan proteus oli käynyt soittokeikalla kouvolassa 2003. Proteus itsekin muisteli että ei ole pitkään aikaan soittanut kouvolassa. Orkidea soitti muisiini mukaan fiiliksen 8 vuotis juhlissa jokunen vuosi taaksepäin. Tulen kouvolaan bileisiin kun taas kykenen.

 

Paikalla kerkesin muutaman sanan vaihtamaan grand old manin kanssa. Oli kiva nändä kouvolan tuttuja pitkän tauon jälkeen. 

     

  



1 view

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page