top of page

MOOVE @ 8-sali

 

Nuorille suunnattu tapahtuma k-15. Ei ole konemusiikki puolella ollut tarjontaa nuorille lahden seudulla about kahteen vuoteen. Nuorin soittaja oli 12v, ensimmäisellä keikallaan. Soitti todella hyvin. Hänestä kuullaan vielä, sen verran oli energiaa koko illan ajan.


Puitteet bileille oli kyllä niin hyvät ettei paljon parempaa voisi toivoa. Kaksi stagea sai rakennettua tuttuun tyyliin toisiaan häiritsemättä kun yhden oven alhaalla pitää kiinni. 


Musiikkityylejä oli taas tarjolla runsaasti laidasta laitaan. House, breaks, trance, drum'n'bass, chill ja teknoa. Open decksin harda pläjäystä unohtamatta. Eli vähän jokaiselle jotain. Tai ensikertalaiselle hyvä ja laaja kattaus eri konemusiikin tyylejä. Tiedä vaikka olisi löytänyt sen oman tyylinsä. Yksi soittaja joutui perumaan tulonsa kalkkiviivoilla mutta onneksi löytyi nopeasti soittaja paikkaamaan. Psyke setti vaihtui breiksi settiin. 


Paikalla oli myös järjestetty soitto-opetusta halukkaille. Oman kylän lahja skenelle, D, opetti halukkaita. Pari kaveria rohkaisi mielensä ja kokeili pikkuisen miltä tuo soittaminen tuntuu. Toivotaan että saimme kavereihin istutettua kipinän bileissä käymiseen ja ehkä sitten myöhemmin soittopuuhiin. Juteltiin illan aikana niitä näitä konemusiikki bileistä.


Suomen lätkämatsi oli heikko tekosyy olla tulematta paikalle, järjestimme paikalle töllön mistä pystyi seuraamaan matsia. Ei siinä matsissa käynyt niinkuin leijona kannattaja oli toivonut käyvän. En kerennyt seuraamaan matsia kun pyörin ympäri tilaa kuvaamassa. Tuloksen aina välillä näin ja se ei ollut kivaa nähtävää.


Tämän bileen takana hääräsivät etana, hardbour, millennium ja supercharged. Kiitos heille että järjestävät nuorille bileitä. Nyt kun saataisiin nuoria käymään paikalla enemmänkin. Tulkaa kerrankin kokemaan jotain ihan muuta kuin normaalisti. Sitä ei tiedä vaikka jäisitte tähän musiikkiin koukkuun ekalla bile kerralla. Moni muisteli menneitä kaiholla, sanoivat kun oikein muisteli että yllättävän monella oli ollut ensimmäiset kosketukset konemusiikkiin juuri täällä 8-salilla järjestetyissä bilieissä. Silloin aikaisemmin varmaan etana organisaation toimesta. 


Ottakaa edes hitusen oppia ja mallia tästä nuoresta neidistä joka ensimmäisen dj-keikkansa soitti 12-vuotiaana. Heti kun pääsi soitto puuhista pois niin sen jälkeen vietettiin aikaa tiukasti tanssilattialla. Olen iloinen tapahtuneesta että olen ollut todistamassa hänen ensimmäistä keikkaansa ikinä. Olen niin varma tästä että likasta kuullaan vielä paljon ja pitkään. Odotan innolla koska saamme äiti & tytär b2b soittosetin kehiin. Oli muutama lähipiiristäkin tullut todistamaan hänen ensimmäistä keikkaansa. Otetuista kuvista oikein huokuu se energia ja hyvä fiilis jota soittaminen ja sen jälkeen tanssiminen sai hänessä aikaan.


Nette on nimi, pistäkää se mieleen. Tulevaisuuden tähti, aivan varmasti. Ei varmaan tarvi mainita kuin puolella sanalla että olisi bileet joihin Nette pystyy holhoojansa kanssa osallistumaan niin Nette on jo valmiina lähtöön. Niin täynnä positiivista energiaa että ei paremmin pysty. Tämmöisiä ilmestyksiä haluaisi nähdä enemmänkin nuorissa. Lähinnä tässä on se ajatus että olisi mullekin vielä bileitä tarjolla kun eläkepäivinä kompuroin vielä kameran kanssa bileisiin. Tehkää tämä mahdolliseksi. En pyydä paljoa... Tästä se ajatus lähtee...


Mutta oli meillä bileetkin. Pikkuisen ennen kun kello oli 19 jolloin ovet avattiin oli jonoa muodostunut ulos. Eikun musiikki soimaan. Alakerrassa Nette ensimmäisellä keikallaan vanhempaa hardia koko 30 min. open decksiin suotu soittajalle soittoaikaa 30min per soittaja. Kun miettiin että soittajalla ikää 12v, taitoa oli tarpeeksi kaikkeen soittoon tarvittavaan toimintaan. Elkeistä näki että soittamisesta nautittiin täysin siemauksin. Aivan mahtavaa toimintaa. Keikan jälkeen juttelin Neten kanssa pienen hetkein niin neiti sanoi ettei edes jännittänyt yhtään. Kasa kuvia jää muistoksi ensimmäisestä keikasta ja väittäisin että hieno kokemus myös mitä voi vanhempana muistella. Setistä bongattu gamemaster biisistä tehty versiointi... 


Up stagella D soitteli housea odottaessaan oppilaita soitto-opetukseen. Alkuvaiheissa oli aika hiljaista opetettavien suhteen mutta kyllä sieltä lopulta pari kaverusta kävi vähän kokeilemassa biittimiksauksen taitojaan. Ehkä näemme heitä joskus vielä ihan keikalla asti soittelemassa?


Klo 19.30 Toisena open decks soittoon J-mx tampereelta asti. 30 min aikaa suotu hänellekin. Hardia sisälsi myös tämä esitys. Tässä kohtaa pikkuisen ennen soiton alkua havaittiin pientä jännitystä ja käsien tärinää siitä johtuen. Tämä tärinä kuullemma poistuu parin hyvin onnistuneen vaihdon jälkeen...  Tästä setistä bongasin Bomfunk mc's – Freestyler version, joka oli joo... Versiointi. 


Klo 20.00 Kolmas open decks soittoon Le Petit T€pi, kuopion lahja skenelle. Voeman taustahahmoja. Tekevät laadukasta työtä kuopiossa. Olen pari kertaa heidän järjestämissään bileissä käynyt ja nauttinut täysin olostani. Ekan kerran soittivat vanhaa ravea koko illan ja toisen kerran menttin paikkalliseen the island tapahtumaan saareen, molemmat aivan rautaisella ammattitaidolla toteutettuja bileitä. Kaveri soitteli vähän omaan korvaan erilaista hardin pauketta. Tästä setistä bongattu prodigy – Omen omalaatuisena versiona. Todella isot propsit tästä suorituksesta että tulee kaukaa kuopiosta asti soittamaan open decks setin ja fiilistelee bleen loppuun asti paikalla ja seuraavana päivänä takaisin. Tämä oli viimeinen open decks soittaja. 


Klo 20.30 Main stage, vuoroon Bay City Stompers, housen maailmoissa mennään tässä setissä. Bongattu uusioversio vanhasta 90-luvun hitistä Haddaway – What is love. Cheekin biisistä BCS remix kehiin myös. Muutenkin ihan rapsakkaa saundia soitteli. Tykkäsin. Kaveri oli ihan innoissaan bileistä ja soittamisesta ilman alkoholia, tässä on hyvä malli esimerkki itseni lisäksi nuorille. Hauskaa voi pitää ilman päihteitä. Nauttia musiikista.


Klo 21.00 Up stage. Todella lyhyellä varoitusajalla saatu kaveri soittamaan peruuttaneen tilalle. Breiksin maailmoissa pyörittiin tässä setissä. Tässä kohtaa huomasin että Soitto ergonomia oli huipussaan. Totesin mielessäni että nyt on soittajalta jäänyt lääkkeet ottamatta kun soittoon tuli Matti & Teppo – Mä näitä polkuja tallaan, onneksi ei originaalia koska olisin sillä sekunnilla poistunut paikalta, tällä erää joku ihan härö versio joka upposi ihan läppänä. Saman setin aikana bongattu mr.oizo – flat beat. Tämän biisin aikana minä näin ensimmäisen ja ainoaksi jääneen tanssisuorituksen up stagella. Propsit siitä. Rohkeudesta ja suorituksesta. Asia setti oli tämäkin. Tykkäsin.


Paikalla väkeä paikallisten lisäksi ainakin tampereelta, helsingin seudulta, kuopiosta.


Klo 22.00 Main stage, Jornis von Hoorn, laittoi kyllä semmoisia vanhempia trance lekoja kehiin että huh huh. Tätä saundia kuulee nykypäivänä todella harvoin, silloin kun tätä pääsee kuuntelemaan niin siitä pitää repiä kaikki nautinto irti!! Muutama biisi bongaus. System F – Out of the blue, Energy 52 – Cafe del mar, Li Kwan – Point zero. Todellakin parasta tarjontaa illassa, ei vaan voi mitään. Niin lämmitti mieltä nämä lekat! Tämä setti soitettiin isolla sydämmellä ja tunteella, sen näki soittajan eleistä... Viimeisiä ellei viimeinen biisi Jornikselta oli moby – Why does my heart feel so bad.


Bongattu tanssiva valojen hoitaja...


Klo 22.15 noin 'bout taisi vaihtua soittaja. Upstage, Janne O, todella laadukasta teknoa soitteli tuttuun tyyliin. Tämän setin aikana tuli hetki vietettyä ihan istuen ja rauhoittuen. Musiikkia kelpasi fiilistellä siinä tuokio.


Klo 23.30 Main stage, ludvig von D, viimeinen mutta ei mitenkään vähäisin soittaja. Drum'n'bass oli jutun nimi. Aika rapsakkaa paahtoa oli tämä setti. Niinkuin kaverilta vähän osasi odottaa. Vähän nopeampaa saundia. Arvoisensa lopetussetti main stagelle. Muutama tuttu biisi soi mitä mielestään on kuullut aikaisemminkin mutta ei vielä onnistu nimeämään niitä.


Klo 23.30 Up stage, byproduct, illan rauhallisin setti illassa varmasti. Oli niin rauhallista kyllä että ei kaukaa hakenut ettei ruvennut selvinpäin pilkkimään siellä ylhäällä. Tämä kaveri kyllä hallitsee chill soitannan salat.


Ilta oli musiikillisesti varsin onnistunut. Taas laajalla skaalalla eri genrejä äärilaidasta toiseen. Hyvä kattaus. Jorniksen trance klassikot oli kyllä semmoista nannaa illassa ettei paremmasta väliä. Nyt vetoan teihin nuorisoon. Lähtekää kokeilemaan rohkeasti jotain uutta ja erilaista. Takaan että teistä useampi jää koukkuun musiikkiin mitä täällä soitetaan. 

Konemusiikki porukka on todella rentoa porukkaa johon on helppo tutustua.


Kiitän järjestänyttä porukkaa tästä, kun saisimme nuoret vielä mukaan isommalla porukalla paikalle, sanaa kiertämään ja todella rohkeasti kokeilemaan jotain uutta ja erilaista. Toivotaan että jatkoa seuraa.




















1 view

Recent Posts

See All

Comentarios


bottom of page