top of page

Lesis & Horsma 50v juhlat

 

Kyllä se aika kuluu todella nopeasti. Ajatella että likat täyttää jo 50v! Ovat säilyneet uskomattoman hyvin ikäänsä nähden. Oli ratkiriemukkaat juhlat eikä osallistujia ihme kyllä saapunut yhtään rollaattoreiden kanssa.

 

Kiitoksia vaan 50v juhlista. Oli todella nuorekas meno paikalla. Juhlat alkoi virallisesti klo 13 ja olin itse paikalla jotain 13.30 pintaan. Meitä ei ollut sillä hetkellä kovin paljoa paikalla. Aika pienissä piireissä nämä juhlat pidettiin. Saatiin aika levotonta juttua aikaan pienelläkin porukalla jo. Sinne vyön alle jutut meni aika pikaiseen.

 

Siinä klo 15 pintaan odoteltiin pidemmän matkan kulkijaa paikalle. Siinä välissä porukka oli tullut kun olin käymässä kebab kioskilla ruokkimassa itseäni. Oli siinä samalla saarella viereisessä saunatilassa myös juhlat ja onneksi sattui olemaan osin tuttua väkeä. Siinä vierailuja tehtiin puolin ja toisin illan aikana. Hyvässä hengessä ymmärryksessä vietettiin ilta.

 

naapuriporukka mietti paikalle vesi liukumäkeä mutta ehkä näin jälkeenpäin miettii niin hyvä ajatus että sitä ei edes yritetty ruveta toteuttamaan. Onneksi ambulanssi kyyti olisi ollut  siinä nurkalla.

 

Kebabilta tulin takaisin niin ukkonen tuli kuuloetäisyydelle. Tosin meidän juhlapaikalla satoi vaan pienen hetken ja sitten oli ihan mukavaa ilmaa lopun iltaa. Vyön alus jutut jatkuivat edelleen.

 

Alkuun soiteltiin hardia mutta taisi porukka olla niin kaukana nuotiopaikalla rannassa että musiikki ei sinne asti varmaan kuulunut. Ainakaan kovin paljoa. Enemmän siihen kohtaan kuului naapuriporukan soittama musiikki ja mukkulan rannan humppa karaoke.

 

Ylhäällä sentään kuului musiikki ulos sopivalla volumella ettei se häirinnyt liikaa ketään ulkopuolista. Toisena paikalla soitettiin breiksiä. Tässä kohtaa mun korvat ei tykännyt naapurista tulevast musiikista.

 

Tarkastaja koiranen ilmestyi paikalle ja hän tarkisti kaikki. Humppa karaoke kyllä todella pilasi tunnelman, olemmehan toisaalta lahdessa...

 

Boolimalja tyhjeni aika nopeasti mutta tuntien tämän porukan janoisuuden en ihmettele yhtään että boolimalja tyhjeni todella nopeasti. Toinen täyttö vielä joka tyhjeni samaan tahtiin kuin ensimmäinenkin. Sitten loppui booli.

 

Psykesaundeja kuultu myös soitossa. Porukka nautti olostaan auringossa, porukka kävi uimassa, paransivat maailmaa. Eräs paikalla olleista totesi että tässä on kasassa hänen tärkeimmät ystävät. Mikäs on hienompaa kuin tämmöisessä seurassa aurikoista iltaa viettää.

 

Illan aikana saapui vielä itselle tuntematonta porukkaa paikalle. Illassa kuultiin vielä hardia, oldskool saundia ja breiksiä. Jossain vaiheessa oli veden ääressä laitettu tulisijaan tulet.

 

Hetken soitteliuni jälkeen olin mestoilla ja sitten poistuin ollen paikalla reilut 11h. Paikkana oli kahvisaaren päärakennus. Paikka on kesällä todella nätti. voin suositella kesäisiin pienen porukan synttärikemuihin paikkaa lämpimästi. Meitä kelikin suosi tällä kertaa ja pienen sateen tuomaa kastelua lukuunottamatta.

 

 

 

 



1 view

Comments


bottom of page