top of page

IMPULSE – WARRIORS OF DANCE @ Nightlife

 

Paikalle saavuin oman mittapuun mukaan todella pahasti myöhässä erinäisten syiden takia. Minulle huomautettiin asiasta että rupeaa ote lipsumaan. Yritän parantaa tapani tämän suhteen.

 

Tällä lineupilla oli syytä odottaa että saamme porukkaa liikkeelle vaikka lahdessa oli muitakin tapahtumia samana iltana. Totesin järjestävälle taholle ja muutamalle tutulle että jos tällä lineupilla ei saa ihmisiä liikkeelle niin on aika turhaa järjestää mitään bileitä lahteen. Ellei satu olemaan Paljon ylimääräistä rahaa. Mutta bilekansa ei pettänyt. Väkeä oli vähintään riittävästi että kaikki halukkaat eivät mahtuneet tanssimaan kun tungos oli niin kova.

 

ORKIDEA sai kunnian aloittaa tämän illan tarjonnan. Setti oli loistava. Oli koko ajan mun musiikillisessa hermokeskuksessa. Ihan alusta loppuun asti. Dance 2 trance – The power of american natives. Flight 643. Keskivaiheilla oli törkeen hyvää settiä ja se parani loppua kohti ja huipentui The thrillseekers – Synaesthesia harvinaisempaan versioon. Se räjäytti tanssikansan hurraamaan ja kädet nousivat ehkä korkeammalle jos mahdollista setin aikana. Tapsalta oli bongattu hymy jo ennen klo 23. Se tietää että maestro on erityisen fiiliksissä. Niin se vaan on että tämä nimi takaa bileiden laadun omalla kohdalla. Jo tämän setin aikana oli havaittavissa että paikka oli kevyt sauna. Mutta se tietää vaan yleensä hyvää. On porukkaa paikalla riittävästi että saa aikaan erinomaiset bileet, niinkuin impulset ovat aina olleet.

 

Valomies oli niin fiiliksissä ja täpinöissään että oli delegoinut savun laittamisen muiden tehtäväksi kun ei itse kerkeä sitä. Musiikilla oli ehkä jotain tekemistä asian kanssa?

 

PROTEUS toisena soittajana lauteille. Orkidea oli hyvin jo lämmittänyt yleisön valmiiksi. Proteuksen setti meni itsellä musiikillisesti ohi sektoriin. Ei saanut tarrattua kiinni. Niin paitsi lukuunottamatta paria lekaa jotka proteus soitti. Legend B – Lost in love ja RMB – Spring. Kaksi kovaa lekaa jotka saa jakaa illan leka tittelin. Tuttuun tyyliin paita lensi kesken setin pois päältä. Kuuma tuolla heilumisella tulee varrmasti mitä Harri suorittaa. Loppuvaiheilla settiä tartuttiin kitaraan.

 

MUFFLER Rumpubassoa illan loppuun. Aivan loistavaa settiä. Prodigy – Voodoo people tuli setissä. Grace – Not over yet tuli myös. Kanssa matkustajat halusivat nukkumaan aikaisemmin että häpeän suuresti että poistuin paikalta jo siinä vähän klo 03 jälkeen. Että kiitos ja anteeksi.

 

Tässä bileessä päästiin fiiliksessä todella lähelle samaa kuin mitä se fiilis oli tuossa pienen tauon jälkeen. Tämä porukka osaa bileen järjestämisen jalon taidon. Tampereelta oli kaksi lahti neitsyttä tullut paikalle ja he kehuivat bilettä yhteen ääneen. Voisi luulla että tulevat varmaan toisenkin kerran lahteen bileisiin.

 

Paikalle oli saapunut runsain mitoin väkeä tampereelta, hämeenlinnasta, helsingistä, turun nurkilta. Unohtamatta savon edustusjoukkoja. Enkä yhtään ihmettele miksi tulivat? Lineup oli aivan loistava, alansa huippuja ovat kiistatta.

 

Oli paikalla myös harvinaisempia vieraita. Proteus oli ottanut isän ja veljensä mukaan bilereissuun. Harri kävi jo etkoilla triossa pyörähtämässä paikalla isänsä kanssa. Hienoa että isä on poikansa keikalla paikalla mahdollisuuksien mukaan. Mutta iso kiitos Impulsen porukalle, te vaan osaatte järjestää todella hyviä kemuja. Nautin illasta ja luulen että en ollut ainoa.



















1 view

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page