top of page

ENONSAARI FESTIVAL '09

 

Ei saa oikein sanoiksi puettua sitä tunnelmaa joka tuolla saarella oli tapahtuman aikana. Siis keli oli suosiollinen ja paikka toimi todellakin niinkuin oli ajateltu. Porukkaa oli mukavan oloisesti. Oli vaan todella törkeän kovat bileet...

 

Paikalle menin jo perjantaina rakentelemaan paikkoja. Saatiin hyvissä ajoin illalla paikat kuntoon ja oli sitten aika laittaa oma rave kommuuni valmiiksi. Grillailua illasta ja hyvässä porukassa hauskanpitoa. Kun näin paikat valmiina en olisi malttanut odottaa yön yli että saa virallisesti aloittaa. Olisin samantien startannut bileet. Niin täpinöissäni olin kun näin paikat valmiina starttiin. Todella vaikuttavaa.

 

Olen ollut mukana jos jonkinlaisessa bileen rakentamisessa mukana mutta tällä kertaa paikka itsessään asetti jo aikamoisen haasteen. Ilman apuvälineitä jotka saimme käyttöön olisimme olleet todella ison ongelman edessä. Mutta mielestäni asiat sujui hyvin mallikkaasti kumpaankin suuntaan kuljettaessa. Ulkona olleen esiintymislavan kasaaminen  tuotti hetkellisiä mietintä taukoja ja kun aikamme pähkäiltiin niin asiat rupesivat sujumaan ja lava rupesi rakentumaan pala palalta. Tätä lavaa kasattiin viimeksi kaksi vuotta sitten.

 

Ensimmäinen yö meni ihan tutuissa merkeissä, ei liikoja nukuttu. Mutta jäihän aikaa toimia ennenkuin bileet pärähtää käyntiin. Sai rauhassa syödä kun vielä kerkesi. Onnistuin telomaan itseni ennenkuin olin edes päässyt pelipaikalle saareen. Mutta mietti vain mielessään seuraavaa päivää. It's gonna be a fine day... Kyllä, koin parhaimman soundcheckin koskaan!! Harvoin kuulee ko tapahtumassa RMB – Spring tai DUNE – Million miles away from home biisiä. Tykkäsin isosti.

 

Vanhempi eläkkeellä oleva herrasmies tiesi kertoa vähän ravintola siestan talon historiasta. Hyvin pitkän aikaa sitten messilän kartanon omistaja tuotti hirret venäjän puolelta rakennukseen. Teetti paikalle tyttärelleen kesäpaikan. Tämä tieto kerrottiin perjantaina grillikatoksessa hiillosta odoteltaessa.

 

Ensimmäiset soittajat joutuivat hetken odottamaan vuoroaan kun oli ensimmäisen livesetin testailut vielä käynnissä. Mutta hyväähän kannattaa odottaa? Pojat aloittivat aikas miehekkäällä soundilla. Drum'n'bassin  maailmoissa noin karkeasti liikuttiin. Big mistake ja Drumhead saivat kunnian aloittaa bileen soitannan. Ulkolava aloitti ensin. Heidän setissään kuultu kaiketi Robin S – Show me love uudelleen lämmitetty versio. U2 soundiakin olin bongaavinani setissä. Tai sitten nämä soi seuraavassa setissä, ei ole varmaa kummassa.

 

Unik starttasi toisena soittajana ulkona. Aika häröä soundia tuli. Sen mitä muistan. Uusittu Age of love versio bongattu. Päivän aikana tapahtui niin paljon että en varmaan muista kaikkea tähän kirjoittaa. Että jos tunnet jääneesi pois niin laitan sen huonon muistin ja runsaan tapahtuma tarjonnan piikkiin.

 

Samaan aikaan Niklas N aloitteli siesta ravintolan sisä stagella soitannan. Kyllä tämä soundi meni vielä astetta tai useammankin härömmäksi  Paikalla oli myös apuri soittamassa. Täältä kuului muutama oldskool klassikkokin. KLF, Vanhaa Billy Idolia kuultiin. Helmiä sioille sanoisin...

 

Sisällä toisena Janne O, paikallisia suuruuksia. Häneltä teknoa niin kuin kaveri vaan osaa. Pirun kovaa settiä kyllä oli sen mitä useampaan otteeseen kävin kuuntelemässa.

 

Mittari näyttää auringossa 31c, että ulkona tarkenee kyllä.

 

Ulkona aloitti kolmas setti. Tapahtuman ensimmäinen live setti valmis alkamaan. Kerran aikaisemminkin lahdessa soittanut Healium höystettynä K.Larmilla. Huh huh mitä soundia kaverit loihtivat raudastaan. Semmoista acid soudia jota enää harvemmin kuulee missään. Mutta sinnikkäästi he pitävät pintansa. Nämä kaverit järjestivät mulle aika kovan yllätyksen tapahtuman aikana mutta siitä myöhemmin lisää.

 

Kello 17 aikoihin alkoi ulkona Miazu & Polly, psykeä suurella sydämmellä. Ulkona kuului musiikki vähän kauemmaksi että ei tarvinnut jököttää lavan vieressä että kuulee. Tämä oli aikamoista lentoa paikasta toiseen koko ajan.

 

Sisällä John Deere ja house musiikki, kaverin intohimo. Kivan kuuloista soundia tuli sen mitä hetken kerkesin istua siinä sisällä kunnes piti taas liikkua. Kaveri kyllä eläytyi soittamiseensa todella antaumuksella.

 

Sisällä jatkoi Deeren jälkeen allekirjoittanut, DJ Raver. Oli siis aika palata 90-luvun soundiin, tällä erää vähän hitaampaa rave klassikoita eksyi koneeseen. Kovia biisejä soittelin vuosien 91 ja muistaakseni 94 väliltä. Vai olisiko lipsahtanut yksi 97 vuoden biisi. Varoittelin porukkaa että settini viimeinen biisi, siis ylimääräinen extra tulisi aiheuttamaan hämmennysta. Ilmeistä ja eleistä päätellen onnistuin siinä aika tehokkaasti. Loppu kaneetti setin jälkeen että kaikki jonossa päksiin!

 

Wispyn setti, ulkona, se ensimmäinen puolituntinen mitä olisi pystynyt fiilistelmään osittain meni valmistellessa omaa soittoani. Taisin juuri keretä kuvaamaan soittajan ja oltava taas muualla. Toisen puolikkaan olinkin itse soittopuuhissa että ei liikoja kerennyt keskittymään muuhun.

 

D.N.A. Ulkona, Tästä setistä ensimmäinen puolituntinen täysin pimennossa. Itsekin dekkien takana myös. Mutta sen mitä kuulin loppu ajan settiä niin kyllä semmoista kiksu hehkutusta tuli että kaverin soittofiilis oli käsin kosketeltavissa. Tämä tykkäsi setistä sen mitä kerkesin kuulemaan. Taisi olla tämän setin aikana kun tulin siihen nurkille niin ihan tyhjästä hyppää eteen dirty ja heittää tadaa! Eli ei ollut tylsää sen jälkeen. Kuvat puhukoon puolestaan.

 

Lionel Tiger, ulkona, tämä meni täysin ohi kun söin tässä välissä ja juutuin Mutta hyvää ruokailu musiikkia. Healium porukan seuraan hetkeksi. Muutamat haastattelut teimme paikalla jotka tulevat Isolehden nettiin kun kerkeävät purkamaan haastattelut tekstiksi asti.

 

Thoma, sisällä, vannoutunut vinyylin soittaja hän, tuli kyllä semmoista häröä mitä voi vaan kaverilta odottaa. Hyvän maun rajoissa silti liikuttiin. Daft funk – Revolution 909, bändin soundin tunnistin mutta biisi piti käydä varmistamassa soittajalta. Toto – Africa, semmoinen versio kyllä että hyvä että alkuperäisen diggaajan sydän huutaa verta. Niin täydellisesti kyllä muokattu että ettei paremmasta väliä. Bongasin myös biisin jonka esittäjää en saanut päähäni mutta nimi sentään tuli äkkiä. Put your hands up for detroit.

 

Byproduct, sisällä. hänelle tuttuun tyyliin semmoista soindia jota ei kuulla koskaan missään, lähes. Ihan alkua kuulin biisin tai kaksi ja sitten oli taas kuljettava.

 

Genki, ulkona, kyselin ennen settiä kaverilta että mitä saa odottaa. Kyllä se setin rakenne mitä sieltä täältä kuulin pätkiä niin meni niinkuin oli kaveri suunnitellut. Aluksi kevyempää ei niin herralle ominaista soundia mutta kyllä se genki style soundi löytyi, jälkeenpäin juttelin setistä niin kiitteli tanssivaa väkeä että vaikka tuli vähän deepimpää settiä hetkittäin niin porukka ei poistunut tanssimasta. Ja viimeinen biisi sitten vei taas tältä kaverilta järjen ihan täysin. Yllättävä biisi, Prodigy – Omen. Kuulin biisin alun siestan ovella kun tulin ulos ja eikun kädet ilmaan ja huutoa ja kohti ääntä nopeasti. Aivan loistavaa settiä heitti kaveri, taisi olla normaalia enemmän liekeissä.

 

Galrav, ulkona, tätä hetkeä oli varmaan moni odottanut että alkaisi tämä hardi putki, mikä nyt tosin oli "vain" kahden setin pituinen. Tämä herra paiskasi hyvän kuuloista hardi soindia. Omaan makuun sopivaa mättöä tuli.

 

Carbon Based ft. DJ Rx Live sai kunnian olla lopettelemassa ulko stagen musiikki tarjontaa. Julistivat olevansta keski lahden seksikkäin poika bändi. Jörgen loppuspiikki vakuutti, Jörge on tänään harvinaisen selvinpäin. Cyclone biisi oli viimeisiä biisejä joita livenä saimme nauttia illan viimeisessä rutistuksessa.

 

Individual, sisällä, teknoa isolla sydämmellä täältäkin. Tämä setti meni aika pitkälle ohi sektoriin, ei kerennyt kauaa syventymään settiin. Piti liikkua taas alueella.

 

Diffas, sisällä. Semmoinen todella sekava setti niinkuin herralta vaan voi odottaa. Mutta tämäkin tapahtui hyvän maun rajoissa. Tämä kaveri osaa asiansa. Thriller biisistä kuului joku uusi outo versio.

 

Illan viimeinen setti, sisällä, Azar ja psykeä. Kaveri soitteli kaasunaamari päässä ja muutama tanssivassa yleisössä oleva teki saman liikkeen. Tässä vaiheessa oli jo pienen puoleinen tungos siestassa. Tilat kävi pieneksi. Onneksi oli lämmintä niin suurin osa porukasta oli jäänyt ulos.

 

Siellä terassilla oli ilmeisesti joku "meidän" porukkaan kuulumaton yksilö kun kuulin huutelua että mitä sä täällä kuvaat. Olin silloin ottamassa kuvaa parista kaveruksesta jotka pyysivat sitä. Eikä kamera ollut lähelläkään häntä. Normi bile porukka tuskin olisi tuommoiseen lähtenyt. Kuusi vuotta olen kuvannut bileissä ja nyt tuli ensimmäinen tapaus tätä lajia eteen. Toivotaan että jää ainoaksi. Tuo ei ole kivaa. Ilmeisesti en ollut ainoa jolle tämä herra oli hieman huomauttanut.

 

En osaa tätä viikonloppua kuvailla oikeilla sanoilla, ei pysty, oli niin mahtava irtiotto arjesta ettei paremmasta väliä. Keli ei olisi paljoa parempi voinut olla. Aurinkoa ja lämpöä riitti. Kaikillla oli hyvää fiilistä mukana koko ajan. En nyt äkkiä keksi mitään mistä pääsisi sanomaan jotain negatiivista.

 

Niin ettei unohdu, bileen yllättävin hetki. Kesken haastattelun tuli Healium & K.Larm työyhteen liittymästä kaveri sanomaan että olisi yksi juttu että kerkeänkö käymään. No, minä meni kun aikaa oli. Tuli niin täysin puun takaa tämmöinen  kunnia. Kaverit lahjoittivat viimeisen kappaleen kiertue paidastaan ja meriitti tähän oli että olen kovin acid fani saarella. Olin todella otettu tuosta kommentista. Kiitos pojat, arvostan tämän korkealle.

 

Mitä soittajilen kanssa olin juttusilla niin kaikki poikkeuksetta kehuivat paikkaa todella toimivaksi, tykkäsivät soitella paikassa. Tämä on varmaan itsellä kesän paras päivä, ainakin tähän asti. Oli tarjolla niin laajasti eri genrejä että oli varmasti jokaiselle jotain. Muutama setti harvemmin kuultavaa soundia.

 

Yksi tekniikan kaveri kyseli sunnuntaina että missä olen ollut koko ajan kun ei ollut nähnyt minua koko bileen aikana. Sama kävi itselle. Törmäsin erääseen tuttuun vasta klo 01 ekaa kertaa. Kiitän kaikkia teitä ketkä olitte juttusilla. Tosin keskustelun pituus oli hyvinkin vaihteleva. Tilanteen mukaan pingoin pitkin rantaa kuin duracell pupu. Diffas taisi käydä hetkittäin tuuraamassa Isolehden porukkaa mikin varressa? Aika monelta taisi mennä ohi tuo tulishow joka rannassa oli pimeän tultua.

 

Kiitoksia kaikille soittajille, järjestelyihin osallistuneille. Unohtamatta teitä hyvät ihmiset jotka ennakkoluulottamasti tulitte paikalle, väitän että tuskin kovin moni katuu lähtöään tänne saarelle tuona ajankohtana? Itsellä kävi niin että shortsit eivät kestäneet bileen aiheuttamaa rasitusta mutta itse kestin sen juuri ja juuri. Olen väsynyt fyysisesti mutta sitäkin paremmin latautuneena kohti uutta viikkoa. Tietty hyvä keli auttoi päätöksen tekoa.tulla paikalle.

 

Itse toivon todella että tälle saataisiin jatkoa. Aika näyttää, sitä ei kukaan tiedä. Oli mahtava viikonloppu saaressa. Bileet toimi!!

 

Kiitos messilä camping ja lions club tuestanne. Isolehdelle juonnoista. Unohtamatta muitakaaan ketkä ansaitsette kiitoksen että tämä saatiin aikaan. Tässä tilanteessa ei pysty muistamaan kaikkia.






















1 view

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page