Tämä oli semmoinen bile kun tietooni tuli että tänne on päästävä keinolla millä tahansa. Tällä kertaa hyvinkin pitkästä aikaa turvauduin junaan. Vuodenvaihteen bile 2/3 24h aikana.
Reilu pari vuotta sitten kun tästä bileestä tihkui klubbariin ensimmäisiä tietoja asia oli selvä että tänne on päästävä. On sen verran special bile että ei vaan voi missata. Tämä aika meni lopulta todella nopeasti. Ei oikein tajunnut että hei, toi bile on nurkan takana. Mietti aina että onhan siihen vielä aikaa...
Ainakin kolme lahtelaista oli pilaamassa tunnelmaa, ketä tunnen. Kaverin kanssa kaksin lähdettiin helsinkiin bileisiin loppujen lopuksi junalla. Edellinen junalla matkustus kokemus oli jostain lähes 15 vuoden takaa. Oli systeemit muuttunut hitusen siitä. Yhden kaverin kanssa juttelin sunnuntaina niin oli onnistunut just ennen meidän paikalle tuloa poistumaan paikalta.
Johtuen edellisen illan bileestä jossa oli vähän semmoinen "pakko" olla paikalla kun ko ravintolan hautaijaisia vietettiin. Siellä on vuosien varrella koettu niin monet bileet. Halusin viettää täällä vuodenvaihteeni.
Tästä kun heräsin uuteen päivään niin siitä suoriuduttiin aika pikaisiessa aikataulussa kohti helsinkiä. Tämäkin oli yhtä selvä tapaus kuin tuo edellinen iltakin että tänne tullaan. Itse bilepaikalle saavuttiin siinä klo 16.30 aikoihin. Niin pian kuin suinkin päästiin.
Ilokseni sain huomata että tähänkin aikaan päivästä oli porukkaa ihan mukavasti paikalla. Orkidea oli siinä vaiheessa jo soittanut lähes 12h kun tultiin paikalle. Ei näkynyt silloin väsymisen merkkejä.
Olen monelta paikassa käyneiltä kuullut että äänentoisto on aivan parhautta. Eikä sitä syyttä ole kehuttu. Porukkaa oli tanssimassa koko sen ajan mitä paikalla olin reilusti. Sehän on varmasti paras kiitos soittajalle. Yhden biisin tunnistin, who da funk – Shiny disco balls. Co2 tykit.
Voin kuvitella miten tukossa paikka on ollut heti auettuaan klo 05 jälkeen. Puhumattakaan tunnelmasta paikalla. Eikä ilta yhtään huonommaksi jäänyt. Helsingissä asuvat ovat voineet käydä nukkumassa välillä ja taas tulla takaisin. Olisi kiva tietää kuka on ollut pisimpään paikalla? Vaikka useammassa osassa.
Illemmalla olisi varmaan ollut tuttuja enemmän liikkeessä kuin nyt oli. Kun vain olisi pystynyt olemaan pidempään paikalla. Toivotaan että setin tallennus olisi onnistunut ja se saataisiin vielä jakoon? Pikkuisen ennen poistumista bongasin paidattoman pojan.Täälläkin siis.
Musiikki oli ihan hyvää koko sen ajan mitä paikalla oltiin n.4h. Syy moiseen kun lahdessa odotti bileet joka alkoi klo 20. Kiirettä pitää. Olisi kyllä täällä viihtynyt musiikin ja paikankin puolesta pidempäänkin mutta oli mentävä seuraavaan bileeseen.
Nostan kyllä Tapsalle hattua todella korkealle tästä suorituksesta. Tein itsekin historiaa, en ole koskaan poistunut bileistä näin aikaisin. Tosin seuraavat bileet odotti. Mietin ja hahmottelin mielessäni että kuinka monta vaihtoa tämän setin aikana tullaan tekemään? Päädyin tulokseen että useampia satoja.
Rautatien torilla luulisin olleeni kun olkapäälle kevyesti kopautetaan. Ihmettelin että kuka tähän aikaan hesassa tämmöistä tekee? En ollut uskoa silmiäni. Tuttu kaveri turun suunnalta. Siis lähinnä mikä yhteensattuma että satuimme samaan aikaan tonne. Oli ollut vastaanottamassa uutta vuotta helsingissä ja oli nyt sitten poistumassa taas takaisin rannikon suuntaan. Oli kiva ylläri tämäkin.
Comments