Tämä oli hieno tapa saada päätökseen hullu bileviikko. Pääsi "lepäämään" rentoon ilmapiiriin ja fiilistelemään illan musiikki tarjontaa. Niinkuin soittajat sen vaan osaavat.
Vierailevat soittajat olivat joutuneet perumaan tulemisensa ihan kalkkiviivoilla täysin ymmärrettävistä syistä jonka kuulin. Toivottavasti kuulemme heitä lahdessa tulevaisuudessa.
Nyt mentiin sitten paikallisin voimin tämä ilta. Macke oli dekkien takana kun saavuin paikalle. Nyt pääsi vähän lipsahtamaan, taisin olla vasta siinä 20.30 tienoilla paikalla. Pitää skarpata...
Musiikillisesti pyörittiin housen eri genreissä, hetkittäin aika tiukkaakin soundia mutta allekirjoittanutta se ei haitannut. Muutaman biisibongauksen tein illan tarjonnasta. Armand van Helden – Funk Phenomena, mielestäni aikaisemmillakin kerroilla joskus soinut raita. Toimii hyvin että ei siinä mitään.
Minulle vihjattiin että saatetaan soittaa yksi tietty biisi, tulihan se sieltä lopulta. BBE - Seven days and one week tuttavallisemmin kaksi viikkoa. Täytyy myöntää että originaali on kyllä enemmän omaan mieleen. Mutta kunnia uusio versiolle silti. Varmasti joku tykkää uudesta enemmän kuin minä. Olen tämmöinen vanhan liiton jääräpää.
Illan floppi biisi osastolla oli naftaliinista kaivettu Bananarama – Venus uudelleen lämmitys. Tästä joutuu sanomaan kyllä että olisi tekijä saanut jättää tekemättä tämän tekeleen. Tämä versio oli kyllä jotain niin kauheaa etten ihan äsken ole kuullut moista. Epic fail. Ehkä, korostan ehkä tällekin löytyy kuuntelijansa. Itse olisin mieluusti painanut mutea biisin ajaksi.
Nyt on ihan viime aikoina ollut kyllä semmoisessa musiikillisessa pyörityksessä että heikompaa hirvittää. Kymmenen päivän sisään mahtuu hardimman soundin bileet, proge/trance bileet, vanhoja house klassikoita veteraanien soittamana. Elektro bileet tekno setillä varustettuna, Sitten semmoinen sekoitus trance, acid, tekno, hardhouse, deep house, breakbeat genreja samoissa bileissä. Sitten viimeisenä paikalliset house bileet.
Just tajusin itsekin että 10 päivän sisään mahtuu noi edellä mainitut 6 bilettä. Aikamoista pyöritystä ollut. Mutta samalla niin antoisaa henkisesti. Taas jaksaa...
Tällä erää oli aika vähän tuttuja liikkeellä, en antanut sen asian häiritä vaan nautin musiikista. Pari biisi bongausta lisää... Nightgrawlers – Push the feeling on. Wildchild – Renegade master.
Ennen tapahtuman loppua tuli vaihdettua paikkaa jossa oli mahdollisuus jatkaa iltaa. Paikan puitteet oli ihan kohdallaan mutta soitettu musiikki sai minut poistumaan hyvinkin pian. En usko että tuntia kestin sitä p*skaa. Hammasta purren yritin olla mutta ei pystynyt.
Lahti pilaa tunnelman
Tänään maanantaina voin todeta että prodigyn keikka kolkuttaa oven takana ensi viikolla!!! Että tätä olen odottanut siitä hetkestä kun olen lipun käsiini saanut. Bändi on koettu vuonna 2005 mutta tälläkään erää ei tarvinnut miettiä kovinkaan pitkään lähtöään konserttiin.
Comments