Kerettiin juuri ennen virallista aloitusta paikalle. Ajoissa siis. Paikka oli erikoinen, hyvä tarkoitukseensa. Oli nähty tämänkin bileen rakentamiseen soittolavaa myöten vaivaa paljon. Sateeseenkin oli varauduttu pressuilla ns.tanssilattian yläpuolella.. Tarjosivat hyvin suojaa. Vettä tiputti ajoittain, ei ainakaan omalle kohdalla häirtsevästi. Aurinko näyttäytyi välillä, iltaa kohti ilma kylmeni todella reilusti. Sade väheni ja loppui illan hämärtyessä. Ruokapuolta oli järjestetty, ettei tarvinnut juhlijoiden nälässä olla jos ei omia eväitä ollut mukana. Ja oli valmis nuotio paikkakin olemassa. Johon pääsi lämmittelemään loppuvaiheissa tai paistamaan makkaraa. Sauna mahdollisuus oli olemassa, jota hyödynnettiin hyvin. Soittajia oli kerääntynyt pitkin suomen niemeä. Niinkuin bilettäjiäkin, tuonne paikkaan ei voinut noin vain ”eksyä”. Minut hälyytettiin kalkkiviivoilla soittopuuhiin. Ei liikoja kerennyt valmistelemaan mutta olosuhteisiin nähden ihan hyvin soitto sujui. Musiikki tyyleinä minimal, tekno, psyke, vanha polkka ja wanha rave ja jotain siltä väliltä. Kuvia tuli tämän pitkän bile session aikana reilusti tyrkylle nettiin, katsokaa ja päätelkää oliko siellä paikat kunnossa. Odotin että tulee pimeä jolloin UV-valot pääsivät oikeuksiinsa. Suondi oli kerrassaan hyvää. Äänentoisto toimi erinomaisesti. Taisi jäädä reserviinkin tehoja vielä? Ääni taisi kantautua hyvinkin kauas siitä päätellen että virkavalta kävi paikalla jonka jälkeen tiputettiin äänen voimakkuutta. Siitä pisteet virkavallalle että ymmärsivät meitä varsin hyvin ja olivat erittäin yhteistyö henkisiä. Pääsimme sopu ratkaisuun asioista ja bileet jatkui. Lahden toisen porukan soitto-aika muuttui sen verran pitkälle ettei pystynyt millään enää jäämään paikalle odottamaan omaa vuoroa. Kotiin oli tarkoitus tulla yöksi. Jälleen kerran selvisin savon reissusta... Olen sitä mieltä ehdottomasti että jos tämmöinen järjestetään ensi vuonna niin pyrin paikalle varmasti. Kiitoksia vanhoille ja uusille tuttavuuksille juttu tuokioista.
top of page
bottom of page
Commenti